Velaatan työväentalon historiaa

Jutilan Työväenyhdistys perustettiin vuonna 1893, ja työväentalo on rakennettu noihin aikoihin Jutilan kylään Näsijärven rannalle.

Kulttuurilla on ollut työväentalon toiminnan alusta saakka tärkeä rooli. Työväenyhdistyksen jouhisoittokunta esiintyi työväentalolla ja iltamissa esitettiin viikoittain kotimaisia näytelmiä. Lisäksi työväentalon pihalla ollut urheilukenttä toimi erilaisten kilpailujen näyttämönä.

Velaatan työväentalo historiaa kaapista

Suomen sisällissodan (27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918) aikana pohjoinen rintamalinja kulki aivan talon ohi. Työväentalo toimi punaisen hallinnon vartiopaikan huoltokeskuksena. Sisällissodan jälkeen talo oli vuosien ajan Suomen valtion hallussa. Työväentalo on siirretty nykyiselle paikalleen Velaattaan vuonna 1928, ja nimeksi tuli sen myötä Velaatan työväentalo. Siinä kohdassa siirtorakennuksen hirsiä uusittiin Törmä-nimisestä rakennuksesta.

Velaatan työväentalo toimi Velaatan Työväenyhdistyksen kokoontumistilana siihen saakka, kunnes Velaatan työväenyhdistys liittyi osaksi Teiskon Työväenyhdistystä, jonka jälkeen rakennus jatkoi toimintaansa Teiskon Työväenyhdistyksen lipun alla. Vuonna 2025 Velaatan työväentalo siirtyi yksityiseen omistukseen, jossa se jatkaa yhteisöllistä toimintaa ilman poliittisia viitekehyksiä. Talossa kuitenkin edelleen pääsee menneen ajan tunnelmiin, eikä katonreunan aate, vapaus, tasa-arvo, veljeys, Ranskan vallankumouksen ajoilta ole sisällöllisesti menettänyt merkitystään.

Velaatan työväentalon historiaan kuuluu yli sata vuotta yhdistystyötä, kylän historiaa, maaseudun tapahtumia ja painettuja sivuja. Keräämme tänne poimintoja historiasta ja esittelemme arkistojen löytöjä, joita me uudet omistajat olemme laatikonperukoilta kaivelleet. Menneiden aikojen kuvien ja tekstien kautta tarjolla on ainutkertainen mahdollisuus tutustua vuosikymmenten takaiseen arkeen.

Työväenyhdistyksen talo on poliittisen tehtävänsä rinnalla vaalinut myös seudun muuta elämää. Pölyisen kaapin nurkasta löytyi urheilijoiden kunniakirjoja, näytelmätekstejä sekä yleisoppaita maanviljelyyn. Kirjahyllyn sisältö opasti myös raittiiseen elämään ja muihin elämäntaitoihin. Kun kevät tulee pengomme kasaa lisää ja kehittelemme talolla omaa historianurkkaa.