Velaatan työväentalo – vanhan talon uusi aika

Velaatan työväen talo on ryhdikäs hirsitalo täynnä historian siipien havinaa. Rakennamme sille parhaillaan näitä uusia nettisivuja, jotka päivittyvät kuvien ja tietojen osalta kevään mittaan.

Aikaisemmin työväentalo kuului Velaatan työväenyhdistykselle, mutta loppuvuodesta 2025 se siirtyi yksityisomistukseen. Koska talo on osa seudun kulttuurihistoriaa, saa se yhä löytää paikkansa kyläläisten kokoontumispaikkana. Talon sali ja peli-ilojen huone avaa ovensa yhä yhdistyksille, perhejuhlille ja aika ajoin myös vapaaehtoisvoimin toteutettaville nuortenilloille.

Tällä paikallaan talo on seissyt vuodesta 1928, mutta aikaisemmin Velaatan työväentalo sijaitsi Jutilan tilan mailla. Velaatan työväenyhdistys olikin alunperin Jutilan työväenyhdistys ja talon runko Ala-Jutilan vanha päärakennus, joka siirrettiin Jutilan maille Näsijärven rantaan 1901. Kun talo uudelleensiirrettiin Kurjenlahden tilan maille Velaatan kylään 1920-luvulla oli se päässyt jo rapistumaan, joten tämänhetkiset hirret on haettu Törmä-nimisestä rakennuksesta.

Nykyihmisen silmin talossa esiin nousevat vankat, käsittelemättömät hirsiseinät, avarat peltomaisemat sekä hirsisalin etuosan esiintymislava. Sukupolvien ketju on katkeamattomana läsnä koivulavasteissa, lampeteissa ja salin yläosan tekstissä: vapaus, tasa-arvo, veljeys. Lue lisää talon historiasta.

Velaatan työväentalo

Tutustu Velaatan työväentaloon

Satavuotias sali

Juhlatilaksi sopivassa salissa voi vielä kuulla pelimannimusiikin äänet ja polkan askelluksen. Salin reunoja kiertävät taittopenkit, jotka ovat alunperin Tampereen työväen teatterista. Perhejuhlia ajatellen tilaan mahtuu hyvin 50-70 henkeä ja salin vieressä on pienempi ruokailuhuone sekä keittiö.

Peli-iloja

Ruokailuhuone on arkikäytössä vapaa-ajan pelihuone, jossa paikalliset nuoresta vanhaan pääsevät pelailemaan biljardia sekä muita seurapelejä. Peli-ilojen huonetta voi varata omiin peli-iltoihin. Käytössä on myös pieni keittiö.

Yksityistilaisuudet

Velaatan työväentalo on varattavissa tilapalveluna pienille perhejuhlille, syntymäpäiville ja paikallisten yhdistysten tarpeisiin. Salia voi varata myös pienet yrittäjät, mutta ikkunoiden vuoksi rajut palloilut on kiellettyjä. ota yhteyttä.

Velaatan työväentalo tausta työpaja

Kesäisin työväentalon seiniltä löydät pienen taidenäyttelyn, joskus myös kahvit kylkeen.

Voit myös tilata työväentalolle oman luovan työpajasi valitsemassasi seurassa ja toivotulla tekniikalla.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” 

Mauno Koivisto